maanantai 15. huhtikuuta 2013

Gluteenitonta kinkkupiirakkaa

Teki mieli tehdä jotain piirakkaa ja kävinkin ostamassa gluteenitonta jauhoseosta sitä varten. Piirakkaohje oli napattu täältä ja tein muuten ohjeen mukaan, mutta käytin vähemmän juustoa täytteessä, paprikan lisäksi kirsikkatomaatteja ja semperin sijasta halvempaa pirkkaa :)
En tiedä järkyttyikö vatsani gluteenittomista jauhoista, kermasta vai mistä, mutta mahani pulputti ja vääntelehti kuin viimeistä päivää. Jäikin sitten loppupiirakka syömättä vaikka hyvää se oli.


Tänään sitten iski rahahuolet heti aamusta ja stressasi niin että syöminen unohtui lähes kokonaan. Söin ensimmäisen kerran n. klo 16.30 juustoisen kasviskeiton ja seitsemän aikaan aloin tekemään itse lihapullia ja kasviksia, jota söin juuri äsken. Ohje omasta päästä, mutta about:

400g jauhelihaa
ISO kasa sipulia + 1 valkosipulinkynsi
Paljon mausteita oman mielen mukaan
1 kananmuna

Sekoita ainekset keskenään, muotoile pikkuisia palloja ja paista pannulla kunnes pyörykät saavat väriä ja tuuppaa lopuksi uuninkestävään astiaan, kaada päälle pirkan pastakastike/tomaattimurska ja tyrkkää uuniin (200-astetta).
Höyrytä tällä välin kasviksia ja kun kasvikset ovat kypsiä, ota pyörykät uunista ja nauti.

Nyt pitäisi mennä suihkuun ja pikkuhiljaa nukkumaan, sillä huomenna lähden hermolomalle Nummelaan ja sain tänään myös kirjeen jossa oli kutsu Jyväskylään ammattiopistoon pääsykokeisiin, joihin työstän ennakkotehtävät myös Nummelassa. Tämän kuun lopussa olisi sitten lähtö Jyväskylään viikoksi ja samalla sinne pääsykokeisiin hermoilemaan :D

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ihanaa ruokaa ja taas uusi kampanja!

Taas päästään mun lempiaiheeseen eli ruokaan! :D Olen jättänyt kaiken viljan pois ruokavaliostani, lukuunottamatta kaurapuuroa. Kaurapuuroa syön yleensä illalla iltapalaksi marjojen kanssa ja se auttaa paljon, eikä tule naposteltua kaikkea "pientä" yötämyöten jääkaapista. Leivän poisjättäminen on ollut yllättävän kivutonta, sillä rakastan sämpylöitä, voileipäkakkuja, ruisleipää jne jne. Leipä on ollut myös nopea välipala ja helppo tehdä. Nyt leivän sijasta syön manteli-raakasuklaayhdistelmää (namia), kananmuna-raejuustoyhdistelmää (namnam) ja hedelmiä. Tosin hedelmiä syön muutenkin melkopaljon sillä ne ovat hyviä.

Pidän päivittäisenä kalorivajeena n.-500kcal, tosin joskus menee hieman yli ja joskus alle. Kaloreita seurailen kalorilaskurilla, joka on edullinen tapa huolehtia saako tarpeeeksi proteiineja, hiilareita ja rasvoja, sekä kuituja. Kalorilaskuriin pääset tästä KLIK!

Ja asiaan taas. Pasta, riisit ja peruna ovat poistuneet lautaseltani, ja tilalle on tullut kasviksia ja proteiinin lähteitä. Tässä muutama ateriani:

Wokkivihanneksia ja sesaminsiemeniä
Wokkivihanneksia, sesam-kanaa ja raejuustoa
Jämäwokkivihannekset joihin lisätty tonnikalaa ja tomaattimurskaa sekä rakkauttani, reajuustoa <3
Iltapuuro boysenmarjoilla :)

Yleensä kun teen ruokaa, niin siitä jää aina jotain ylijäämiä, jotka hyödynnän seuraavan päivän lounaana tai lisään jotain ja saan aikaiseksi päivällisen, kuten juurikin tuo kasviswokki oli riittoisaa, mutta kanaa oli vain tuo yksi leike, joten sotkin seuraavana päivänä vihannesten joukkoon tomaattimurskan jämät jotka olivat aiemmin jääneet kaappiin ja lisäsin tonnikalapaloja vedessä ja näin oli taas päivällinen :)

Sitten, kampanjointi! Sain juuri viestin että minut on valittu mukaan Hälsans Kök-kampanjaan buzzadorina :)
Kampanja on blogipainotteinen joten tulette täällä siitä lukemaan myöhemmin.
Liityin viime vuoden puolella Buzzadoriksi ja tämä on nyt toinen kampanjani jossa olen mukana. Ensimmäinen koski Dove sensitive-tuotteita ja tämä vege-ruokaa. Pääsen testaamaan muutamia Hälsans kök-tuotteita ja kertomaan mielipiteeni niistä :) Täytyy tutkia tuoteselosteet ja ottaa selvää saanko itse maistella vai meneekö jollekkin muulle maisteluun.
Buzzadoriksi pääset liittymään tästä KLIK!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kunttoilukärpänen iskee vielä

Eilen pyörittelin sykemittareita mielessäni, ja tänään selailin fitnesstukun sivuja ja innostuin selailemaan shakereitä, sillä edelliseni (fast-merkkinen) katosi mystisesti muuttokuorman joukosta ja en ole uutta halunnut ostaa ennen kuin löytyy joku kivan ja pirteän värinen. No nyt löytyi, nimittäin Smartshake.


SmartShake™ V2 sekoituspullossa on erityisen tilavan säilytyskotelon jossa voit säilyttää proteiiinijauheet, kreatiinit, vitamiinit tai palautumisjauheet. Helpompi tapa kuljettaa mukana kuin kolme eri sekoituspulloa, purkkeja tai pusseja. Smartshake sekoituspulloon mahtuu kaikki mitä tarvitset ennen treenejä ja sen jälkeen.
SmartShake™ v2 yksityiskohdat:
  • 2 koteloa jossa säilytät erilaiset lisäravinteet
  • Uudenlainen verkosto paakkujen estämistä varten
  • Mukana karbiinihaka johon voit kiinnittää salikortin tai avaimet
  • Useita hienoja värejä
  • Myrkytön muovi, ilman BPA- ja DEHP
  • Kestää pakastimen, koneenpesun ja mikroaaltouunissa lämmittelyn. Kestää lämpöä jopa 120°C
  • Sekoituspulloon mahtuu 600 ml ja annosastioihin 160 ml + 120 ml.
  • Kierrätyskelpoinen
Smartshakereitä näyttäisi löytyvän monissa eri väreissä, tässä muutama vaihtoehto.





Vielä pitäisi sijoittaa hyviin lenkkareihin, niin pääsisin valtaamaan lenkkipolut, kuntosalit, ryhmätunnit ynnämuut, sillä veikkaampa että sykemittarissa päädyn ostamaan Polar FT4:n tai FT7:n ja näistä pirtsakoista shakereista menee varmana ostoskoriin ainakin yksi, jos osaan päättää ihanista väreistä :D

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Sykemittarin hankintaa harkitsemassa

Mietin tässä että miten saisin itseni innostumaan kuntoilusta ja saisin siitä kaiken irti. Vuosia sitten hankin askelmittarin ja sen ilmoittama kalorinkulutus-toiminto aiheuttikin yllättäviä yöllisiä kuntolenkkejä ja oli todella hyödyllinen apu. Nyt kuitenkin haluaisin laitteen josta olisi hyötyä muussakin liikunnassa kuin kävelylenkeillä. En haluaisi maksaa maltaita sykemittarista, mutta ne ovat sijoitus itseeni, joten kukkaronnyörejä on hieman raotettava, jos haluaa laitteen josta on eniten itselle hyötyä. Hinnat pyörii satasen molemmin puolin ja haluan tulevasta sykemittaristani löytää ainakin toiminnot:
-vesitiivis
-näyttää kalorinkulutuksen
-näyttää min- ja max-sykkeen
-ja jonkinlainen tavoitteiden viikkoasetushässäkkä olis kans kiva :)

Tässä on muutamat mitä nopsaan bongasin ja jos tätä blogia kukaan lukee, niin olisi kiva kuulla suosituksia jos on jonkin mittarin hyväksi havainnut :)

Vaihtoehto 1
Vaihtoehto 2
Vaihtoehto 3

Ensi viikolla pitäisi tulla rahaa, joista isoin osa valitettavasti menee laskuihin, mutta josko osamaksulla raaskisi ostaa, tai ainakin käydä tutkailemassa eri vaihtoehtoja :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Riisitöntä kaalilaatikkoa

Tänään ruokalistalta löytyy riisitöntä kaalilaatikkoa ja voi luoja kun tuli hyvää. Tota söisi mielellään useamminkin ja melko edullistakin se on valmistaa.

Ainekset:

-n.500g keräkaalia
-400g naudan jauhelihaa 17%
-2,5dl ruokakermaa 4%
-2rkl philadelphiaa
-1 sipuli
-2-3rkl tummaa siirappia
-mausteita oman maun mukaan

Ohje:

Leikkaa kaali suikaleiksi ja paista suikaleet sipulin kanssa pehmeiksi voissa ja lisää loppuvaiheessa suolaa ja pippuria. Kaada pehmenneet kaalit ja sipuli uunivuokaan.
Paista jauheliha ja mausta se mielesi mukaan esim. jauheliha-, grilli- ja paprikamausteella. Sekoita paistettu jauheliha kaalien ja sipulin joukkoon vuokaan ja lisää philadelphia-tuorejuusto, kerma, siirappi ja sekoita.
Paista 200-asteessa 20min jonka jälkeen sekoita, laita folio päälle ja paista vielä n. 40min.

On todella hyvää ja täyttävää :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kevätmarkkinoita ja salaattivillitys

Oltiin torstaina Jussin kanssa lounaspaikkaa metsästämässä ja kun muutamassa paikassa oli ihan täyttä, menimme Amarilloon. Valikoimme listalta lohi ceasarsalaatit ja voi taivas kuinka hyvää se oli! Kolmea eri salaattia, kevyesti savustettua lohta, punasipulia, ceasarkastiketta ja tomaattitortillasuikaleita. Jätin tortillasuikaleet pois ja kieltäydyin alkunachoista. Kastiketta olisi voinut olla puolet vähemmän ja kaloreitakin oli hurjat 1077kcal, mutta sinäpäivänä tuli muuten syötyä suht kevyesti ja käveltyä paljon. Kuvaa en kerennyt napata kun nälkä oli kova :D

Perjantaina odottelin Jussia iltavuorosta, jonka jälkeen mentiin siwan kautta Länsimäkeen. Tehtiin tonnikalasalaattia ja sekin oli hyvää. Ostin myös viinirypäleitä ja jälkkäriksi jädet :) Oli kiva perjantai vaikka mentiinkin vasta myöhään nukkumaan.

Lauantaina olikin kevätmarkkinat ja yllätysyllätys, taas tuli syötyä salaattia vaikka teki niin pirusti mieli mäkkihampparia että meinasi itku tulla. Päädyttiin kuitenkin Hot Chilin loistaviin lounastarjouksiin ja hintaan 7.50e sain halloum-salaatin, kahvin ja limun. Salaattiin kuului leipä, mutta pyysin jättämään sen pois :) Salaatti oli ihan hyvää, enkä jaksanut sitä aivan kokonaan edes syödä.

Eilen illalla oltiin kavereiden uutta kotia ihastelemassa ja koirien kanssa leikkimässä, niin sorruin syömään sämpylän ja tänään on mennyt melko läskiksi koko touhu, mutta huomenna alkaa taas viljattomaan ruokavalioon totuttelu :)

Nyt vielä vähän kuvia:

Tonnikalasalaatin aineksia


Valmis tuna-salaatti

Hot chilin Halloum-salaatti

Berttaa silittämässä <3

Jussi ja sylivauva Vito :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

It's sushitime!

Maistoin sushia ensikerran joskus alle kaksikymppisenä. Se oli joku hirveä pakastesushi-laatikko joka sisälsi maki-rullia, nigirejä ja jotain muita väkerryksiä. Sain inhon sushia kohtaan, kunnes jokunen aika sitten tajusin, että sushiin ei ole pakko laittaa raakaa kalaa, ja sitä voi syödä myös suht edullisesti ja tuoreena :)
Menin Jyväskylään jossa pidimme illanistujaiset ja pojat valmisti sushia. Silloin maistoin myös inari-sushia ja se oli hyvää.

Susheissa täytteinä savustettua tofua, porkkanaa, kurkkua ja muistaakseni paprikaa.
Eilen sitten kuvia selaillessani, iski aivan järjetön sushi-himo :D Tänään rynnin lähes suoraan sängystä kauppaan ja ostin tarvikkeet. Selailin eri reseptejä ja ohjeita ja sovelsin niistä. Yllättävää kyllä, riisistä tuli täydellistä, enkä edes polttanut sitä pohjaan :D Täytteiksi valkkautui porkkana, kurkku ja avokado :)





 Nam nam nam <3


torstai 28. maaliskuuta 2013

NYT SE SAAPUI!!!!

Se paketti jota olen odottanut!!!



Pakko oli päästä heti hypistelemään ja ihmettelemään mitä paketin sisältä löytyi :)
Pakettiin kuului:
-2x Raakasuklaa Mintu 60g
-2x Raakasuklaa Goji 60g
-Psyllium (luomu) 340g
-Pakuritee (20x1,5g)
-2x Mulperinmarjat 200g (luomu)
-Marcona mantelit 800g (luomu)
-Kalaharin suola 560g
-Raakasuklaan valmistuspaketti 410g
-2x Ohranorasjauhe 150g (luomu)


Vähän välipalaa mulperimarjoista, manteleista ja minttu-raakasuklaasta sekä kuppi pakuriteetä :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lihaisa ja lihava tiistai

Aamiaisena: Paistettu kananmuna, rapeaksi paistettua pekonia, ja kaksi palaa paahtoleipää. -_-


Välipala: Itsetehtyjä sämpylöitä -_-


Päivällinen: Perunamuusia ja nakkikastiketta -_- Siitä ei ole edes kuvaa kun en kerennyt ottaa...

Voi surkujen surku...

Pelattiin Minskun kanssa biljardia ja juoruttiin...joka ei valitettavasti polta kaloreita :D
Mutta nyt joku järki tähän touhuun taas...

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hernerokkamaanantai

Eli tänään söin kasvis-hernekeittoa (purkista) johon lisäsin sipulia, meiramia ja sinappia ja nam, oli hyvää! Sitten iltapalaksi tein smoothien johon laitoin appelsiini-mangomehua, pari luumua, kiivin, banaanin ja noin desin mansikoita <3

Huomenna ihana Minsku tulee viettämään tyttöjen päivää ja koska hän asuu Espanjassa, pitää ottaa kaikki ilo irti näistä jälleennäkemisistä <3 Päätinkin jo kuukausia sitten että kokkaan jotain ja nyt kun selkeni että Minna tulee jo aamusella, niin teen myös aamiaista. Koska lisään hieman lihaa ruokavaliooni, ajattelin pekonia ja munia :D Olen himoinnut niitä aina silloin tällöin ja nyt on hyvä hetki tehdä niitä.

Päivälliseksi ajattelin lihapullia, mutta voi olla että toistan myös kalapulla+vihannes-ruoan niin ei tule liikaa syötyä lihaa :D

Tarkoituksena olisi myös ottaa hieman kuvia ja siinä tuleekin sitten käveltyä tuolla ihanassa ilmassakin :)

Kuvia huomenna, tänään en jaksanut kameraa kaivaa esille, muuta kuin ottaakseni kauniista auringonpaisteesta kuvan :)


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Siedätyshoitoa

Tänään alkoi sitten viljattomaan ruokavalioon totuttelu. Aamiainen jäi välistä kun tuli vähän hoppu lähteä asioille. Kaupasta tarttui mukaan psylliumia, sokeriruokokuiturouhetta, soijajauhoa (koska en löytänyt auringonkukansiemenjauhoa), porkkanoita, lohipyöryköitä, kasviksia ja tomaattimurskaa :)

Ostosten jälkeen alkoi sämpylöiden leipominen. Ohjeena toimi Viljavapaan keittiön ohje Klik!

Porkkanasämpylät (9kpl)


3rkl sokerijuurikaskuitua
vettä
2 tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
1 dl soijajauhoa
1 dl mantelijauhoa
2 porkkanaa
1,5 dl juustoraastetta
4 munaa


Lusikoi sokerijuurikaskuitu taikinakulhoon. Lisää vettä niin paljon, että sokerijuurikaskuidut peittyvät. Anna turvota ja raasta sillä aikaa kaksi keskikokoista porkkanaa sekä juusto. Riko taikinakulhoon munat. Lisää  soijajauho, mantelijauho sekä psyllium ja leivinjauhe. Lopuksi sekoita kulhoon vielä porkkana- ja juustoraaste. Rakenteen tulisi olla sellainen, että voit muotoilla siitä pehmeitä palloja.


Muotoile sämpylät käsien välissä n. yhdeksäksi palloksi leivinpaperille. Lisää vielä halutessasi sämpylöiden päälle jotain siemeniä, esimerkiksi ylläolevan kuvan tapaan kurpitsansiemeniä.
Paista 225 asteessa n. 15min kunnes sämpylät ovat saaneet hiukan väriä.

Itse jätin juustoraasteen pois, vaihdoin mantelijauhon mantelirouheeseen ja psylliumia laitoin vaan 1tl, sillä vatsani ei ole vielä tottunut sen runsaaseen kuidunmäärään.


 Sämpylät oli melko fluffy:ja, joka johtui kananmunista, mutta kinkun kanssa maku oli todella hyvä ja kyllä tämä leipäaddikti mielummin näitä syö kun olisi kokonaan ilman :D

Sitten olikin ruoan vuoro. Päätin tehdä kalapullia ja kasviksia tomaattikastikkeessa ja oi että oli muuten hyvää :D Nam!

Reseptin revin päästäni:

Pss lohipyöryköitä
pss pakastekasviksia (omassani oli vihreitä papuja, kahta erilaista porkkanaa)
Pirkka valkosipulitomaattimurskaa

Ja pitääkseni yksinkertaisen linjan, ohjekkin on helppo.
Paista kalapullat. Keittele tomaattimurskaa ja lisää sinne kasvikset. Syö kun molemmat vaiheet ovat valmiita :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

Viljasta luopumista ja maitotuotteiden vähentämistä

Viljasta luopuminen...voi että kun kirpaisee :D Minä, leivän uhri numero 1.
Olen kavereiden kanssa nauranut että voisin ihan hyvin elää voileipäkakulla koko elämäni ja jos eläisin, niin luultavasti viettäisin lopun elämääni vessassa. Sen verran maha vastustaa ja viimeistään siinä kohtaa normaali ihminen lopettaa leivän syönnin, mutta ehei, en minä. Loistava välipala, aamupala, "otanpa leivän ku tässä ruuassa kestää vielä tovi valmistua", iltapala ja keiton kanssa on pakko saada leipää. EIKÄ OLE! Nyt loppu viljan puputus ja loputon hiivan vaikutus mahassa. Näytän ihan leipätaikinalta. Turvonneelta ja pullealta!
Tänään olen syönyt yhden leivän! YHDEN! Ja senkin vain koska odottelen CocoVi-kampanjan starttipakettia ja kaapit oli ihan tyhjät :) Huomenna tavoitteena 0 leipää!




Sitten tohon maitotuotteiden vähentämiseen...askel 1. Lopeta maidon kittaaminen! Check! Lopetin itseasiassa jo jokunen aika sitten kun maha vastusti sitäkin.
Hankalampaa onkin jättää maitoTUOTTEITA pois...juusto, kerma, raejuusto, rahka, jogurtit. Mutta kylle se tällä motivaatiolla onnistuu :)

Huomenna käyn postissa kattomassa joko se paketti on tullut ja sit alkaa remppa...nimittäin elämäntaparemppa <3


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Smoothiet

Smoothiet on oiva tapa tehdä nopeaa ja terveellistä välipalaa/iltapalaa. Olen itse tehnyt vaikka minkälaisia smoothieita ja kaikki ovat olleet aivan törkeän hyviä! Smoothiessa saa järjettömän määrän hedelmää, kuitua ja vitamiineja, helposti nautittavassa muodossa. Itse olen käyttänyt näitä aineksia eri komboina:
-Mansikka
-Mustikka
-Ananas
-Persikka/nektariini
-Vadelma
-Päärynä
-Banaani
-Appelsiini
-Kiiwi
-Viinirypäle
-Luumu
+ varmasti monia muita joita ei nyt juuri tule mieleen :)

Soseutan yleensä ensin hedelmät/marjat, sitten lisään joko appelsiinin mehua tai tilkan vettä ja maustamatonta jogurttia tai rahkaa muutaman ruokalusikallisen. Sitten surautan kaikki sauvasekottimella sekaisin ja nautin :) Jos en käytä kovin kuituisia hedelmiä, niin olen usein lisännyt myös kaurahiutaleita tai venhäleseitä joukkoon.

Hedelmäsmoothie jossa on persikkaa, banskuu, appelsiini-mangomehua ja pro feel-proteiinijugua


Mustikka-banaani smoothie

torstai 14. maaliskuuta 2013

Palaveri ja tilannekatsaus

Tapasin tänään Sami Sundvikin Cocovilta. Keskustelimme tilanteestani ja ongelmistani ruoan ja painonpudottamisen suhteen. Keskustelu antoi ajattelemisen aihetta paljon. Rakastan opiskella ruokaan liittyviä asioita ja vielä mahtavampaa n se, että oikeasti myös oppii jotain pysyvää :) Saan ensiviikon alussa ensimmäisen tuotepakettini Cocovilta ja se sisältää mm. pakurikääpäteetä, gojimarjoja, raakasuklaata, mulperinmarjoja ja paljon muuta <3 Raakasuklaata olen ollut aikeissa ostaa jo viime kesästä, mutta olen hieman arastellut ajatusta. Nyt pääsen vihdoin sitä testaamaan. Pakurikääpä teetähän pääsin muutama viikko sitten kokeilemaan Maarulla ja oli se hyvää :) Olen innoissani tästä mahdollisuudesta joka minulle on suotu ja toivon (ja uskonkin) että tällä on suotuisia vaikutuksia kehoni immuniteettiongelmaan, jota mm. jatkuvat antibioottikuurit heikentävät entisestään. Toivon myös virkeämpää oloa ja painonpudotuskin olisi tervetullutta :) Olen todella motivoitunut ja uskon että tästä alkaa uusi elämä :)

Pakurikääpäteetä muumimukista <3

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Peiton alta pullero ponnistaa

Aivan järkyttävä flunssakierre takana ja nyt alkaa elämä pikkuhiljaa voittaa. On ollut norovirusta, keuhkoputkentulehdusta, angiinaa, poskiontelotulehdusta, perus räkätautia, mahakipuja ja niin edelleen. Voimaton ja pullea olo. Yleensä ihmiset laihtuu kun ovat kipeinä, mutta mä onnistun aina hankkimaan lisää muhkuisuutta. No, nyt loppu sairastelu ja lohtusyöpöttely. Pääsin nimittäin mukaan CocoVin "Terveyttä ravinnosta"-kampanjaan! Ideana on että saan loistavan avun terveellisempään elämään ja CocoVi myös sponssaa kaikki suosittelemansa tuotteet, auttaa koko projektin ajan ja opettaa uutta. En voisi olla onnellisempi. Juuri tällaista tarvitsen! <3 Kiitos CocoVi jo etukäteen! En malta odottaa että pääsen muuttamaan koko elämäni! :) Nyt teetä kitusiin ja untenmaille!




maanantai 14. tammikuuta 2013

Vissiin flunssa tulossa

Kamala kylmyys, väsyttää ja ruoka ei oikein maistu...Tänään jäi aamiainen ja välipala välistä...söin vaan pikku kipollisen raejuustoa ja tonnikalaa lounaaksi ja äsken lautasellisen tofuwokkia. Tekisi mieli mennä peiton alle, mutta kello on vasta puoli seitsemän :/ Mulla on villasukat, legginssit, collegehousut, mekko, pitkähihanen paita ja collegetakki päällä ja silti paleltaa...toivottavasti en tuu kipeäksi kun keskiviikkona pitäis lähtee laivalle juhlimaan Eeron synttäreitä. Ei kyllä paljoa huvittaisi lähteä muutenkaan ku se on vaan juopottelua aamusta iltaan, mutta koitan ottaa nätisti, viinaan en koske ollenkaan ja koitan muistaa syödä, juoda vettä ja ottaa paljon kuvia :)

Nyt viltti niskaan ja uppoudun emmerdalen maailmaan :D


perjantai 11. tammikuuta 2013

2.päivä

Aamiainen klo 9.30


Lounas klo 12
Päivällisen valmistusta

Paprikoita päivälliseen

Päivällinen

Tää toka päivä meni ihan loistavasti ja ei tullut syötyä mitään ylimääräistä, vaikka teki mieli leipää välipalan jälkeen. Välipalana söin rahkaa mustikoilla ja iltapalaksi rahka-mehukeitto-marjasmoothien :) Oikein hyvin meni ja on kova luottamus siihen, että saan tämän ruokavalion pidettyä :)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

1. päivä

Tänään go fat go-metodilla toteutettavan dietin eka päivä ja ihan hyvin meni :) Kiljuva nälkä oli ainoastaan kun tulin ulkoilemasta ja sekin korjaantui kahdella leipäviipaleella, jotka jopa kuuluivat listaan.

Aamupala klo 9.30



Lounas klo 12
Päivällinen klo 19

Iltapala klo 22
Ja tosta lounaan jälkeen puuttuu välipala, ku söin fitness-patukan, enkä hoksannu kuvaa napata :)
Oltiin tossa kaivarissa pikku kävelyllä ja tuli siinä viimassa pari-kolme timmaa taaperrettua pitkin rantaa ja katuja <3 Kohta pitää häippästä untenmaille, joten öitä! :)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Alku ja juuri

Alkutilanne 09.01.2013

Painoindeksi on 33,2.

Tavoite: Vähentää rasvankäyttöä ja leivän puputtamista. Saada painoindeksi putoamaan normaalin tienoille.

Metodi: Go fat go.

Paino 85kg

Esimerkki päivän aterioista:

Aamiainen

45g kaurahiutale
100g raejuusto, rasvaton
150g mehukeitto, sokeroimaton/100g pakastemarjoja
+ Fast Omega3 2 kpl

Lounas

100g kana/100g naudanliha max 10%/100g kala
50g kananmunanvalkuainen/25g raejuusto, rasvaton
200g vihanneksia vapaavalinnaisesti
10g oliiviöljy

Välipala

1kpl Pro-Fx lo-carp bar/40g Fast Dietmix/250g maitorahka + 100g pakastemarjoja

Päivällinen

100g kana/100g naudanliha max 10%/100g kala
40g riisi/40g pasta/170g peruna/Real-täysjyväleipä 2 viipaletta
200g vihanneksia vapaavalinnaisesti

Iltapala 

250g maitorahka/150g raejuusto, rasvaton
150g mehukeitto, sokeroimaton/100g pakastemarjoja
10g vehnälese
+Fast Omega3 2 kpl

Tästä se sitten lähtee...toivottavasti!